Tervetuloa arkistoon
Miltä Pori kuulostaa juuri nyt?
Jokaisella kaupungilla on oma äänensä. Se syntyy ihmisistä, paikoista, luonnosta, työstä ja arjen tapahtumista. Osa äänistä on meille niin tuttuja, ettemme enää kiinnitä niihin enää huomiota. Toiset taas tunnistamme välittömästi. Yhdessä ne muodostavat kaupungin ainutlaatuisen akustisen identiteetin – äänellisen muotokuvan paikasta.
Porin Äänimaisema-arkisto on Moderni Kanuuna ry käynnistämä pitkäjänteinen dokumentointihanke, jonka tavoitteena on tallentaa Pori sellaisena kuin se kuulostaa tässä ajassa yhteistyössä Satakunnam museon kanssa.
Arkisto vie kuulijan kaupungin kaduille, toreille ja puistoihin, satamiin ja teollisuusympäristöihin, lähiöihin, maaseudulle ja meren äärelle. Tallennamme niin kaupungin tunnistettavia ääniä kuin arkisia, helposti huomaamatta jääviä äänimaisemia: liikenteen rytmiä, työn ja koneiden ääniä, ihmisten kohtaamisia, luonnon vaihtelua sekä paikkojen omaa hiljaisuutta.
Rakkaudesta ääneen
Hanke toteutetaan yhteistyössä Satakunnan museon kanssa. Moderni Kanuuna ry:n kokoama ammattilaistyöryhmä suunnittelee ja toteuttaa äänityksiä yhdessä museon kanssa. Myös porilaiset pääsevät vaikuttamaan siihen, mitä kaupungista tallennetaan. Eri asuinalueiden asukkaita kutsutaan mukaan ehdottamaan ja kuratoimaan äänitettäväksi kiinnostavia, merkityksellisiä tai muuten erityisiä paikkoja ja ääniä. Näin arkistosta muodostuu mahdollisimman monipuolinen kuva Porista – ei vain kaupungin tunnetuimmista paikoista, vaan myös niistä ympäristöistä ja äänistä, jotka ovat osa ihmisten jokapäiväistä elämää.
Muuttuva äänimaisema – miksi tallennamme?
Kaupungin äänimaisema muuttuu jatkuvasti. Rakennuksia puretaan, liikenne muuttuu, elinkeinot katoavat ja uusia ääniä syntyy. Monet tutut äänet häviävät huomaamatta osana kaupungin kehitystä.
Äänet ovat osa paikallista identiteettiä, yhteisiä muistoja ja kulttuuriperintöä. Tallentamalla Porin äänimaisemia säilytämme jotakin, mitä valokuvat eivät voi kertoa: miltä kaupunki kuulosti eri aikoina.
Tallennamme tämän päivän Poria, jotta myös tulevat sukupolvet voivat kokea sen.
Pasi Salmi
Tuottaja | Äänittäjä
Pasi Salmi on porilainen säveltäjä, muusikko ja äänialan ammattilainen, joka tunnetaan muun muassa yhtyeistä Magyar Posse ja Eleanoora Rosenholm. Salmella on pitkä kokemus kulttuurituotannosta, äänityöstä ja monitaiteellisista hankkeista. Hän toimii Porin äänimaisema-arkiston tuottajana.
Toni Randell
Ääniteknikko | Äänisuunnittelija
Toni Randell on kokenut ääni- ja valosuunnittelija, joka on työskennellyt yli tuhannessa tapahtumassa konserttien, teatterin, tanssin ja oopperan parissa. Hän on toteuttanut myös paikkasidonnaisia taideteoksia.
Tyko Tuulivaara
Ääniteknikko | Musiikkiteknologi
Tyko Tuulivaara on porilainen musiikkiteknologi, rumpali ja ääniteknikko, joka on työskennellyt vuodesta 2013 lähtien niin konserttien, festivaalien kuin studiotuotantojen parissa. Hän ylläpitää omaa masterointistudiotaan Porissa ja on erikoistunut äänitteiden viimeistelyyn, miksaukseen ja masterointiin.
Joni Koivukorpi
Ääniteknikko | Tekninen tuottaja
Joni Koivukorpi on monipuolinen esitys- ja tapahtumatekniikan ammattilainen, jonka osaaminen kattaa ääni-, valo- ja videotekniikan. Hän on työskennellyt festivaalien, teatterin, tanssin ja sirkustaiteen parissa sekä toiminut Pori Film Festivalin teknisenä tuottajana. Koivukorpi on toiminut myös Kulttuurikeskus Asema 44 vastaavana ääniteknikkona.
Arkiston tulevaisuus
Porin äänimaisema-arkisto on vasta pitkän matkansa alussa. Tavoitteenamme on rakentaa jatkuvasti täydentyvä, kaikille avoin äänellinen muisti Porista – kaupungista, sen ihmisistä ja muuttuvasta ympäristöstä.
Tulevaisuudessa haluamme ottaa porilaiset entistä vahvemmin mukaan arkiston rakentamiseen. Kaupunkilaiset voivat osallistua tallennuskohteiden valintaan, jakaa omia äänimuistojaan ja tuottaa sisältöä arkistoon. Näin arkistosta kasvaa yhteinen, moniääninen kuva kaupungin elämästä ja identiteetistä.
Kehitämme myös rakennusten ja kaupunkitilojen akustisten ominaisuuksien tallentamista sekä uusia tapoja hyödyntää aineistoa taiteessa, tutkimuksessa ja opetuksessa.
Pitkän aikavälin tavoitteemme on luoda Porissa toimintamalli, jota voidaan soveltaa myös muualla Suomessa.
Haluaisimme kuulla mielipiteesi!
Miltä sinun Porisi kuulostaa? Mitkä äänet, paikat tai hetket ovat jääneet mieleesi? Onko kaupungissa jokin erityinen äänimaisema, joka mielestäsi pitäisi tallentaa tuleville sukupolville?
Porin äänimaisema-arkisto on yhteinen hanke, jonka rakentamiseen haluamme kutsua kaikki porilaiset. Voit ehdottaa tallennuskohteita, jakaa äänimuistojasi tai osallistua itse äänimaisemien dokumentointiin.
ota yhteyttä: info@modernikanuuna.com